perjantai 22. toukokuuta 2009

Paanpa: Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä


lvjcdr011
cd-r, edition of 50
31:20
May 2009

Aina kun mä tuun, mä kuolen pikkaisen (3:33)
Sokkarin liukuportaat (3:13)
Robootti (3:18)
Oi, Bianchina! (3:56)
Avaruushissi (3:06)
Rakkauslaulu robootille (3:56)
Kone rokkaa (3:23)
Hei beibi, drillaa mua (3:21)
Tottele minua kone (3:14)

All the tracks were written, performed and recorded by Pasi Palonen in his bedroom in Tampere, Finland in January–April 2009. Also Manja Schielke sang on tracks 5, 6 and 9. Pasi mixed the album and designed the cover art. Photos on the cover were taken by Manja, Pasi, Pasi's mother and Mikko Jalkanen.

Thanks for Jaakob Karhu making the album possible; for Manja singing and commenting the songs; for Larkku, the atomic fish and for Brecht reflecting the music and useful commenting.

Sci-fi–lo-fi–indie-synthesizer-pop-rock from the singer–songwriter–multi-instrumentalist Pasi Palonen's (also of Popsicle People) solo project Paanpa. After last year's wonderful demo Mehujääihmisten uneton uni comes Paanpa's debut album, philosophical comment on the delicate relationship between man and machine.

SOLD OUT

*************


Voiko kone rakastaa? Voiko edes ihminen koskaan rakastaa? Voivatko ihminen ja kone koskaan löytää toisensa? Entä miten onnistuu lihan ja metallin välinen intiimisuhde? Ne ovat tärkeitä kysymyksiä, joista ei ole vielä edes väitöskirjaa tehty(!).

Ihmisenä, lihaisana koneena, en voi välttyä niiltä ajatuksilta, joita biologiset, sisäämme koodatut seikat meissä aiheuttavat; ihastuminen, vihastuminen, halu koskettaa ja tulla kosketetuksi, kyky tuntea ikävää ja ehkä jopa niin sanottua rakkautta - ne ovat tuntemuksia, jotka ihminen on eristänyt päässään tapahtuvista sähköisistä ilmiöistä ja nimennyt. Näinä aikoina osa niistä on jopa tuotteistettu, niin että niitä voidaan myydä esimerkiksi television ohjelmasisältönä tai ulkoasultaan räikeiden liikeyritysten palveluina (puhumattakaan kaikenlaisista Internetin deittisivustoista).

Maailma, jota yritämme hahmottaa jokapäiväisessä elämässämme, on lopulta vain ihmisen itsensä luoma. Niin ovat myös kaikki koneet, ja niin ovat kaikki tämän päivän ihmisetkin. Muoto on mielivaltaa, ja tieteellisen nykykäsityksen mukaan sieluakaan ei kai ole... Esitänkin perustavaa laatua edustavan kysymyksen: Mitä eroa on kohdussa kasvaneella ja tehtaan linjastolla pala palalta rakennetulla laitteella? Molemmilla on (ainakin useimmissa tapauksissa) jonkin sortin kalkulaatioihin kykenevä käyttöjärjestelmä alisovelluksineen.

Tieteiskirjallisuuden kasvattamana yksilönä koen tehtäväkseni kysyä, spekuloida sillä, mitä ihminen todellisuudeksi kutsuu. Vastauksia, ainakaan puolueettomia, en odota koskaan saavani. Koen myös, että musiikki on aivan yhtä hyvä formaatti näiden kysymysten esittämiseen kuin tieteelliset (tai tieteis-) julkaisutkin.

Tämän levyn myötä olen saanut mm. kokea konerakkautta, olla sadistisen hammaslääkärin fantasioiden kohteena, surra omaa yksinäisyyttäni ihmisenä sekä kaiken tämän taustalla rakentaa ja korjata omaa vinoa maailmankuvaani.

Levyn äänitin, teemaan vallan mainiosti sopien, omassa makuuhuoneessani, jossa myös kirjoitin suurimman osan biiseistä. Jaakob Karhun ottaessa yhteyttä levyn tekemisestä noin puolet biiseistä oli olemassa jonkinlaisessa muodossa, mutta heti ymmärsin, että tällainen levy siitä tulee. Olkoonkin, että biiseillä on tapana ottaa aina välillä oma suuntansa ja ryömiä otteeni ulottumattomiin. Jos uskon johonkin, niin siihen, että asioilla on tapana järjestyä, tarkoitti se sitten hyvää tai huonoa, selkeää muotoa tai vaikeammin havaittavaa kuviota. Niin kävi myös Ihmisen ja koneen välisen ystävyyden kanssa.

– Pasi Palonen, Tampereelle toukokuussa 2009

*

Can a machine feel love? Can even a human being feel love? Can a human and a machine ever find each other, romantically? What about an intimate relationship between flesh and cold, cold metal? These are important questions of which no-one has ever written even a doctoral thesis(!).

As a human being, as a machine of flesh, I've been coded with these biological scripts that cause us to feel crush, hate, the need to touch and be touched, the ability to feel sorrow and even so-called love - these are emotions, electrical phenomena going on in the brain, that man has located and given them names. These are the days of making a consumer product from every basic need man has, so that these needs can be sold for example as part of TV's programme flow or as a sex shop's services (not to mention all those dating sites over the Internet).

The world we try to perceive every day is after all created by man. Man has also created every machine and every human being of today. Form is discretion, and there is no soul... So, I make a profound question: Is there really a difference between a creature grown in a womb and a machine, built up piece by piece in a factory? These both creations have (in most cases) some sort of an operating system with some sub programs.

As an individual raised by science fiction literature, I strongly feel the urge to ask, to speculate about the thing called 'reality'. I do not expect getting neutral answers, if any. I also feel that pop music is as good a format to make these questions as a scientific (or a science fiction) publication is.

I have been honoured to feel a machine kind of love, to be a guinea pig for a sadistic dentist's dark fantasies, to mourn my own loneliness, and between all of this I've been conceiving and amending my own views of this planet, Earth.

I recorded this record in my bedroom where I also wrote most of the songs. When Jaakob Karhu contacted me about making this CD-R, about half of the songs existed in a form or another. Quickly I understood what it was going to be, even if my songs tend to take a direction of their own and crawl out of my reach. If I believe in something, it is that things tend to work out somehow - may the results be for good or bad. This happened to 'Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä', too.

– Pasi Palonen, Tampere in May 2009

*

REVIEWS


"– – Paanpa on kova! Paljo parempi ku uusin Risto (jos niitä nyt voi ees verrata, mutta kuitenkin)." (Heikki Kippola / ooooo)

*

"Luova-levymerkin tähänastiseen katalogiin ei varsinaisia täysosuma-albumeja ole montaa osunut, mutta julkaisujen ennalta-arvaamaton monipuolisuus on ollut kovin ilahduttavaa.

" Varsinaiseen kultasuoneen on Luovaja näppinsä iskenyt Paanpan kohdalla. Tamperelaisen Pasi Palosen makuuhuoneaktin toinen levy on pieni poptaivas, joka onnistuu jotakuinkin kaikilla tasoilla mitä nyt kärkevä kriitikko pystyy edes keksimään.

"Jokusta kitaravoittoista biisiä lukuunottamatta Paanpa piipittää eteenpäin elektropopin voimalla ja vallan raikkaankuuloisesti. Kotikutoinen, päiväpeiton makuinen koneromantiikka tuo vääjäämättä mieleen Kraftwerkin ja pirteä synasäpinä myös Tv-resistorin, mutta yllättävämpiäkin assosiaatioita ilmenee, kuten nyt vaikkapa Karkkiautomaatti, Aknestik tai jopa Noitalinna huraa.

"Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä viehätti heti ensikuuntelulla niin paljon, että pistin levyn tehotestiin: toistuvaan päivittäiseen kuunteluun. Testi on paljastanut, etten ole osannut (ainakaan vielä) kyllästyä laisinkaan. Pienimuotoinen pop-klassikko jo syntyessään? Allekirjoittaneen mielenhäiriö? Enpä tiiä, mutta Virallinen Kesähittitarkastaja toteaa Kesän 2009 Viralliseksi Kesähitiksi Paanpan kappaleen "Aina kun mä tuun, mä kuolen pikkaisen"." (Ville Moskiitto / Huuhkaja päivänvalossa)

*

"Lähes kaikille tuntematon Paanpa on yhtä kuin Pasi Palonen, joka laitteineen ja aivoineen on saanut aikaan ainutlaatuista musiikkia. Yhdeksän kappaleen mittaisen albumin otsikko on ohjelmallisuudessaan erittäin kuvaava. Elektronisen popin alueella liikuskellaan, mutta akustinen kitara kulkee myös matkassa. Naivistiset tekstit paneutuvat mekaanisiin rakkaussuhteisiin, robottina olemisen vaikeuteen tai vaikkapa Sokkarin liukuportaiden futuristiseen viehätysvoimaan.

"Ihminen ja kone -tematiikka palautuu helposti Kraftwerkiin, jonka vaikutus on kuultavissa. Etenkin Paanpaa ja saksalaisia uranuurtajia yhdistää rauhallinen ja ymmärtävä koneromanttisuus, sekä taipumus minimalismiin. Toisaalta esimerkiksi levyn helmiin kuuluva Avaruushissi muistuttaa aiheensakin puolesta Grandaddyn kulta-aikojen tuotoksia. Verrokit ovat kovia, mutta kova on myös Paanpan sävellysten taso. Ilmavat kuljettelut, oikeanlainen tasalaatuisuus ja vaivattomuus imaisevat äkkiä mukaansa. Hyvänä merkkinä on pidettävä sitäkin, että henkilökohtainen suosikkibiisini tuntuu vaihtuvan jokaisella kuuntelukerralla. Välillä se on Karkkiautomaatti-henkinen Robootti, välillä taas likaisesti nykivä Aina kun mä tuun, mä kuolen pikkaisen. Muitakin vaihtoehtoja löytyy, vaikka loppua kohden levyn ote valitettavasti pääsee hiukan höltymään.

"Paanpa on sopivasti vakavissaan. Vaikka teknologiasta ja roboteista lauletaan, ei mahdolliseen scifi-huuruun upota. Hipsterimäinen yltiötiedostavuus ei myöskään tule kysymykseen. Nämä ovat lauluja, joista huokuu välittäminen. Näissä viitsitään ihmetellä asioita. Paanpa on koneen ja sinun ystävä." ****½ (Antti Hurskainen / Desibeli.net)

*

"Allekirjoitan kyllä melkein jokaisen Antin sanan ja haluaisin vielä lisätä, että semmosesta vanhemmasta koneilusta tulee Kraftwerkin lisäksi paikoin mieleen myös Organ, eli ei tässä ollenkaan hassummissa altaissa uiskennella. Valloittava levy! 4/5" (jani_e, Desibeli.net user comment)

perjantai 12. joulukuuta 2008

Bearly Queen: Rainbow's End?


lvjcdr010
cd-r, edition of 50
45:43
December 2008

* a bonus track: Summer Song 2007 (Grass Smells Funny) (7:58)
* Rainbow's End? (37:45)

20. November 2008, Oulu, Finland

Fifth album by Bearly Queen in one year! This one is the last of the trilogy released by Luovaja, and definitely the most cohesive one of the lot. The Big Red One brings you a long brooding sound mass to swell in your head until your ears start to bleed and you wake up into a dream with tears of joy in your eyes.

*************

Bearly Queen's fifth album was made during a few lonely hours in 20. November. On this album BQ continues his experiments with dark atmospheres within minimalistic, yet organic setting.

There's one long track representing the famous BQ sound: slow, murky and muddled. Plus a previously released bonus track with the same attitude, only shorter. This album concludes the color trilogy started with The Infamous Commercial Suicide Album and continued on Hairy Palm Adventures.

Rainbow's End? is maybe the darkest of the three, lacking any lighter moments found on the previous albums. It lulls your mind with not so bright colours. They say there's a treasure at the end of the rainbow but who are "they"?

H. K.

*************

Bearly Queenin viides albumi syntyi muutaman yksinäisen tunnin aikana 20. marraskuuta. Tällä albumilla BQ jatkaa tummien tunnelmien kokeilujaan minimalististissa vaikkakin orgaanisissa puitteissa.

"Levyn yhdellä pitkällä raidalla kullaan kuuluisaa BQ-saundia: hidasta, hämärää ja hämmentävää. Lisäksi mukana on aiemmin ilmestynyt ja samanhenkinen, tosin lyhyempi, bonusraita. Tämä albumi päättää väritrilogian, jonka aloitti The Infamous Commercial Suicide Album ja jota jatkoi Hairy Palm Adventures.

"Rainbow's End? on kenties tummin näistä kolmesta pidättäytyessään ainoastakaan aiemmilla julkaisuilla kuulluista valoisammista hetkistä. Se tuudittaa kuulijan mielen vähemmän kirkkain värein. On sanottu, että sateenkaareen päässä on aarre – mutta kuka niin on sanonut?

H. K.

*************

REVIEWS

"Looks like I’m keeping the 'Lengthy Selection' idea alive, seven years down the line – Bearly Queen’s 'Rainbow’s End?' from Luovaja label is 37 minutes long! This is interesting material, though. Towards the end, there is a kind of audio haze… it’s hard to remember that this is a CD, and not some vintage tape! A great mood-setter." (DaveX / Startling Moniker)

*

"Very low rumbles, like distant storm clouds open this two-track CDR. 'Summer Song 2007' is a bonus track, (unusually positioned at the beginning of the album), which embarks on a weathered journey over 8 minutes. Deep sea rumbles with far off metal scrapes that whistle like miniature boats on a tranquil tide of incalculable distance. This is a very minimal drone akin to the descent of a diver, sinking very slowly to the pitch black of the ocean floor.

"'Rainbow’s End' clicks into play just as I open my Yahoo account to see an image of an actual rainbow’s end captured on digital camera – funny, hah?! Similar, very low submerged drones, rusted battleship twisting boughs and snoring whales make up the sonic pallet. This is extremely tranquil music that would work beautifully as a soundtrack to a deep-sea exploration documentary. Obscure and highly elongated melodies can be found on repeat listens, as well as through abandoned concentration, allowing the music to slip past with the watered matter it depicts. Electronics, dial-up tones and general recordings of the aether create further textures to the expansive topography. It really does feel like either slowed down field recordings, or brief performances slowed to a 30minute marathon. There is too little to keep my attention, or to warrant more than a couple of revisits. 4/10" (Peter Taylor / Foxy Digitalis)

*

"Tärkeä osa Bearly Queenin, eli oululaisen Heikki Kippolan, musiikin vetovoimaa on sen uutuudenviehätys. Lumoon liittyy myös tunne siitä, että musiikki on syntynyt ikään kuin päähänpiston saattelemana, mutta samalla kokolailla valmiina. Parin demoluontoisen omakustannelevyn jälkeen ilmestyi vuoden 2008 aikana pienlevymerkki Luovajan julkaisemana Väritrilogia, eli kolmen cdr-levyn sarja The Infamous Commercial Suicide Album, Hairy Palm Adventures ja Rainbow's End?. Viimeksi mainittu on ansiokkaasti esitellyt Bearly Queenin tuoretta näkökulmaa samplejen käyttöön. Näiden albumien musiikki on koostettu, ilmeisen yksinkertaisin digitaalisin välnein, proge- ynnä muilta levyiltä napsituista pätkistä ja tilkkutäkkimäisesti muokattu karhean kauniiksi äänimaisemiksi.

"– –

"Joulukuussa ilmestynyt Rainbow's End? vaikuttaa näihin kahteen levyyn verrattuna hätäisesti rakennetulta ja jokseenkinhahmottomalta kokonaisuudelta. Levy ei oikein jaksa pitää yllä mielenkiintoa koko kestonsa ajan. Tästä kauneusvirheestä huolimatta on Bearly Queen Väritrilogioineen ollut vuoden 2008 kiinnostavimpia tulokkaita, jolta sopii mielenkiinnolla odottaa uusia tuotoksia." (Ville Forss / Kulttuurivihkot
3/2008)

*

"Kolmannella albumillaan Bearly Queen sitten lunastaa sen mitä edelliset kiekot ovat antaneet odottaa. Kolme varttia minimalistista ambientia, Moljebka Pvlsen hillityimpien teosten hengessä. Kiekon avaa sen "bonusraita", 8-minuuttinen Summer Song 2007 (Grass Smells Funny), joka on lähes pelkkää suhinaa pienin sävyvaihteluin.

"Nimiraita ei sekään hirveästi muutu, mutta ei se missään tapauksessa ole tippakaan tylsä, ainakaan tottuneemmalle ambientin kuuntelijalle. Kolketta ja pulputuksia on juuri sopivassa määrin, että teos virtaa koko ajan eteenpäin. Tällaista äänimaisemaa on kuultu lukuista kerrat ennekin, mutta se ei tarkoita, etteikö tästä nauttisi paljon.

"Erittäin hyvää, vaikkakin tavallisehkoa, synkkää ambientia." (Jiituomas / Kuolleen musiikin yhdistys)

*

"On its third album, Bearly Queen does that which the preceding records promised. Three quarters of an hour filled with minimalist ambient, in the vein of Moljebka Pvlse’s most restrained works. The disc starts with its "bonus track", the eight-minute Summer Song 2007 (Grass Smells Funny), which is basically just wind-like sounds with tiny tone changes. The title track doesn’t contain that many changes either. Yet it’s by no means boring, especially to an experienced listener of ambient. There’s just the right amount of bubbling and clanging to keep the whole thing flowing onwards. This sort of soundscape has been heard several times before, of course, but that does not mean it’s any less enjoyable because of that.

"Very good, if somewhat ordinary, dark ambient." (Jiituomas / Kuolleen musiikin yhdistys)

*

"Surrealistic voyages and abstract forms of colorful shapes will emanate brilliant textures over your mind in this expressive cohesion of limitless reality created by the Finnish Bearly Queen, a drone ambient / experimental structure which seems to elevate itself over its own existence. This fifth album, "Rainbows End"", is the third Bearly Queen release by fellow Fin's Luovaja Records. This is the final album in the trilogy, and without a doubt one of the best ones in the musical career of Bearly Queen. So to explore the paradise found within "Rainbow's End?", you must first enter the deep conceptual elements in Bearly Queen themselves.

"This CD-R is released in a very limited edition of only 50 copies and includes two musical expressions over nearly 40 minutes of eerie drone ambient with many diverse elements and facets surrounding both tracks. Bearly Queen's fifth album was made during a few lonely hours on the 20th of November, 2008. On this album, Bearly Queen continues his experiments with dark atmospheres within minimalistic, yet organic settings. A dreaming magical space explored by this enigmatic act shows us through this release a part of the latent potential and creativity Bearly Queen possesses when developing in the fields of drone music.

"The first track is "Summer Song 2007 (Grass Smells Funny) with almost 8 minutes of explorative drone sounds which increase its strong nature with the passage of time. Each sound is carefully processed and each element is suggestive. The second and final track is "Rainbow's End?", a very long song with almost 38 minutes of pure eerie dismal atmospheres with an enigmatic touch as well as abstract elements which crawl from the drone soundscapes and generate diverse elemental forces. These forces are connected at their highest levels with mushroom trips and psychedelic exploration of realms under the influence of such marvelous substances.

"The music of "Rainbow's End?" is a voyage to a perfect paradise full of visions and sounds that mutate within the passage of minutes. This is an interesting track with moment of clarity and obscure emanations that transport us where our minds want to float in. "Rainbow's End?" is perhaps the darkest of the three, lacking any lighter moments that were found in the previous albums. It lulls your mind with increasing dull colors. They say that there's a treasure at the end of the rainbow but who are "they"? The album art shows us a beautiful red mushroom in its natural surroundings and goes further to suggest the psychedelic nature behind the album's compositions." (Edgar Kerval / Heathen Harvest)