Korvakarvat: Älä hinkkaa sitä!

lvjx001

cd-r, edition of 20

6:41

Älä sinne koske (0:34)

Lehmävauva (0:05)

Me tarvitsemme lisää poliiseja (1:33)

Munan kautta hattuun (0:47)

Kuolleet eivät herää eloon (0:26)

Nukutaan viidakossa (1:21)

Kaksileukainen possu (0:42)

Vauva ei ainakaan itke sängyssä (1:13)

16.9.2010 @ Valkealan yläkoulu auditorium

Meri A., Vera A., Nora H., Gabriel H., Nelly K., Hanna K., Essi L., Aini L., Heidi L., Lotta L., Sirja P., Tinja R., Janina S., Olli S. + Mikael L.

Cover photo by Linda S.

Given for free

File under: deranged folk

*************

Syksyllä 2010 Valkealan yläkoulun ilmaisutaidon ryhmäläiset saivat käsiinsä valikoiman soittimia, varsin eksoottisiakin. Käytännössä kukaan heistä ei osannut soittaa mitään. Tämä lyhykäinen albumi todistaa, mitä silloin käy.

*

In the fall of 2010 the students on a drama course in one Finnish junior high got their hands on an assortement of musical instruments, including some exotic ones. Practically not one of them knew how to play enything. This short album is a testament for what happens then.

Spring Is a Place in the Space

lvjcdr020

cd-r

62:57

September 2010

We bow for the Finnish schlager priestess Kaija Koo and her "Avaruuden kevät" (The Spring in Space").

1. Yölaulajat: Intro: Praesens (1:57) — recorded live at Club Praesens, Jyväskylä, Finland 9.2.2005 (first table on the right)

2. Grey Park: Stardustinhoffman (18:25) — 29.3.2007 @ studio2; Pla, Nosfe, Tommi

3. Keijo: Stars Are Shining (5:30)

4. Ville Moskiitto: May Day in Whale’s Mouth (13:08)

5. Bearly Queen: (No One Will Notice If It’s) Spring in Space (7:12)

6. Paanpa: Ulkoavaruuden kuningatar (3:32)

7. Parlay: Thoughtful Solitude at Oceanus Procellarum (14:13) — basic track recorded in 2002, outro in July 2010

Luovaja's 5th Anniversary Compilation

*************

kevät uppoaa silmäluomiisi

aukinaisesta ovesta

kuusien välistä

näet:              

siellä on

miehiä tiellä

äänettömiä lintusia

unissamme

*

the spring sinks in your eyelids

from an open door

between the spruces

you will see:

there are

men on the road

silent birdies

in our dreams

(Jaakob Karhu)

Grey Park: Wet Amen

lvjcdr021
cd-r, edition of 50

31:51

August 2010

Wet Amen (31:51)

12.4.2010 @ Studio La-Bas

Pla, Nosfe, Tommi, Bon Jarno, Re-clip

One long cosmic jam; a maze of sound, out of which careful listener will find several different ways; a sonic path to enlightement, perhaps.

"The future will be full of joy, bright and safe."

*

Yksi pitkä, kosminen jami; äänen labyrintti, josta tarkkaavainen kuuntelija löytää useita reittejä ulos; äänen polku valaistumiseen, kai.

"Tulevaisuus on iloa täynnä, kirkas ja turvattu."

************

REVIEW

"Ever since I was a teenager, I’ve always been trying to find the way to best answer the question “What kind of music do you listen to?” At the age of 13, our replies start with “anything but country”, and then “Seattle-based alternative rock and 70s Miles Davis kind of stuff”, before finally landing on more appreciable (ha!) claims such as “late 60s free jazz, outsider folk, and contemporary indie pop.” Then, after yet another night of staying up late, listening to the latest package from Eclipse, Squidco, or Mimaroglu, getting a little tired of yet another Evan Parker solo album/ad hoc collaboration, and noting the brilliance of such artists as Burning Star Core, Volcano The Bear, or Richard Youngs, one begins to think, “what I’m really looking for is a distinct, recognizable voice (what Brian Marley – I thiiiink – referred to as a “ur-drone”) that runs through all the work of an artist, no matter what form the work in question might be taking. When a person listens to a shitload of music across the largest possible variety of genres, unless one has a real, devoted interest in the minutiae of a given style, you gotta find some way to separate the things that demand your attention, and the things that seem too boringly familiar or otherwise unremarkable.

"The era of music production that encapsulates the ability to produce pro-level releases for a relatively minimal cost has left us with two circumstances. Anyone is able to create as much of as whatever they like with the greatest ease every known to the independent artist. This is a good thing, based on the positive manifestations of this reality. By this logic, artists like Derek Bailey, Jandek, Matt Valentine, R. Stevie Moore, James Ferraro, and Conrad Schnitzler wouldn’t have optimized their impact as they did without the option (or, in some cases, setting the example) of self-publishing and/or artist-run labels and imprints. Obviously a good thing. But, and I’m sure this is an old and tired argument, but the sheer volume of dreck let loose by this system is quite uncontrollable. I would reckon that the positives of this scenario outweigh the negatives, but there is a lot of really middling/unmemorable/derivative stuff out there, and it gets lavishly released and is circulating among the good stuff. It can be tough to find this “ur-drone” in one or two of an artist’s releases, but, more often than not, it’s not a mystery when something has that kind of singular magic.

"Sadly, the album ‘Wet Amen’, by Finnish group Grey Park, falls into that unmentionable grey zone of people-with-gear activity. I love dearly the promise of noise/experimental/improvised music, that one or a group can pick up instruments and start making stuff right away, because it’s a grand and important notion. And I feel odd being the judge of whether or not these activities are considered to be ‘good’ or ‘bad’. But I guess I feel that given this freedom and openness of form, one should be self-critical, and truly committed to the act of doing something original. I dunno, I’ll pass." (Jonathan Ronler / Foxy Digitalis)

Paanpa: Avaruuspukuinen mies

lvjcdr019
cd-r, edition of 50

31:35

May 2010

Intro / Kalibraatio / Jokin seuraa meitä (2:40)

Vilppulalainen rovasti kohtaa elämänsä pelottavimman näyn, osa 1 (3:11)

Ufohavaintolomake, kohta 16 (0:23)

Ufohavaintolomake, kohta 17 (0:21)

Ufohavaintolomake, kohta 18 (0:09)

Ufohavaintolomake, kohta 19 (0:16)

Ufohavaintolomake, kohta 20 (0:49)

15 miljoonaa amerikkalaista nähnyt Ufon? (6:10)

Avaruuspukuinen mies (2:57)

Ufohavaintolomake, kohta 9 (0:19)

Ufohavaintolomake, kohta 14 (0:47)

Ufohavaintolomake, kohta 24 (0:14)

Välitila (5:57)

Vilppulalainen rovasti kohtaa elämänsä pelottavimman näyn, osa 2 (1:05)

Rovasti laulaa (Ne eivät enää palaa) / Outro (6:18)

Everything is composed, improvised, performed and recorded by Pasi Palonen. Text extracts are from articles in Ufoaika magazine 2/1974 by Tapani Kuningas and Matti Mättäänsilmä. Text extracts were read by atomikala. Recorded and compiled in Tampere, Finland in March 2010.

After last year's album of melodic pop music, Paanpa returns with something different. The pop tendencies are still there, but so are elements of experimental, even hints of noise. It's not a question of man and machine anymore – this time we are dealing with all those flying things in the sky.

*************

1990-luvun alussa – tarkasta vuosiluvusta minulla ei ole selkeää muistikuvaa –, eräänä kesäisenä päivänä, kun olin tullut koulusta perhepäivähoitopaikkaani, sattui kummia. Olimme juuri syöneet päivällistä, minkä jälkeen olin ystäväni Teron (nimi muutettu) kanssa mennyt pihaan leikkimään. Istuimme pihakeinussa, kun Tero huomasi jotakin tavallisuudesta poikkeavaa lähestyvän meitä perhepäivähoitopaikan tontin reunamilla.

Käännyin katsomaan Teron osoittamaan suuntaan, jolloin havaitsin pitkulaisen, metallinhohtoisen esineen lähestyvän meitä. Sen vauhti ei ollut hurja, sillä kun se tuli kohdallemme (naapurin tontin puolella), pystyimme selvästi erottamaan sen muodon ja yksityiskohdat, sikäli mikäli niitä nyt oli.

Esine, jota myöhemmin oppisin kutsumaan nimellä aaveraketti, oli noin parin metrin pituinen. Se ei pitänyt ääntä, eikä myöskään sen takaosasta tullut mitään ulos. Esine oli sanalla sanoen kuin raketti suipponevine kärkineen. Siinä oli myös ikkuna, joka oli sillä hetkellä esineen ylätasolla. Sitä en muista, näkyikö ikkunasta esineen sisälle.

Lähimmillään tämä aaveraketti oli noin kahden metrin päässä meistä. Kun se ohitti meidät, kohta sitä vastaan tuli metsänlaita ja tiheä puusto. Tämän kohdalle saavuttuaan aaveraketti näytti kääntyvän kannoillaan ja kohosi nyt moninkertaista vauhtia kohti taivasta. Juoksimme metsänlaitaan ja jäimme ihastelemaan raketin nousua kohti äärettömyyksiä, läpi pilvien.

Emme sen päivän jälkeen enää puhuneet asiasta toisillemme, saati olleet muutoinkaan yhteyksissä. En ole sitä päivää ennen, enkä sen jälkeen, nähnyt mitään vastaavaa, ja tämä aaveraketin mysteeri onkin kutkuttanut mieltäni kaikki nämä vuodet.

Tampereella, huhtikuussa 2010

Pasi Palonen

*************

REVIEWS

"Tervetuloa sinne missä ympyrä päättyy. Vajaa vuosi sitten Paanpa, eli Pasi Antero Palonen, järisytti mm. kollega Hurskaisen maailmaa kuvaavasti nimetyllä debyytillään Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä. Avaruuspukuinen mies jatkaa elektronisen popin parissa, ja konesoundien sekaan on ripoteltu myös tällä kertaa joitain pieniä akustisia paloja.

"Kuten nimikin jo antaa ymmärtää teemana on sci-fi. Kappaleiden välissä kuullaan tekstinpätkiä 70-luvun Ufoaika-lehdestä, sekä Suomen Ufotutkimuksen ufohavaintolomakkeesta, ja muutenkin ollaan sangen vastaanottavaisella päällä. Kaksiosainen Vilppulalainen rovasti kohtaa elämänsä pelottavimman näyn kuvaa osuvasti materiaalin kaksijakoisuutta. Teeman ensimmäinen osa on hidas, sähköisen suhiseva ja mantramainen manaus, kun taas jälkimmäinen osa rakentuu täysin akustisen kitaran sekä pehmeän pop-perinteen varaan. Tämä ilmiö toistaa myös koko albumin rakennetta, sillä kiekko käynnistyy ufomaisissa ulkoavaruusfiiliksissä ja sulkeutuu akustisen rauhallisissa tunnelmissa.

"Ufohavaintolomakkeiden osien lukeminen toimii tiettyyn pisteeseen saakka, mutta päälle kuusiminuuttinen 15 miljoonaa amerikkalaista nähnyt Ufon? vie kaavakkeiden läpikäynnin vähän turhan pitkälle, vaikka kappaleen minimalistisessa koneuniversumissa tiettyä viehätystä onkin. Välittömästi tämän perään kuultava nimiraita Avaruuspukuinen mies sen sijaan hurmaa folkahtavalla poppailullaan, joka kääntää suupielet väistämättä hymyyn. Mielenkiintoinen siivu kakkua on myös Välitila, joka yhdistää tieteismaisemat sekä harmonisemmat osat jonkin sortin hybridiksi, jossa sähkö kohtaa luonnon ja sci-fi tarinat henkimaailman. Juhan, onko meillä yhteys?

"Paanpa jatkaa Kraftwerkin perinnön, sekä omannäköisensä sci-fistelyn maailmoissa. Avaruuspukuinen mies kärsii hetkittäin jännitteen tippumisesta, mutta on pienistä puutteistaan sekä hajanaisuudestaan huolimatta ehdottomasti kokemisen arvoinen albumi." *** (Mika Roth / Desibeli.net)

*

"Tervetuloa sinne missä ympyrä päättyy. Vajaa vuosi sitten Paanpa, eli Pasi Antero Palonen, järisytti mm. kollega Hurskaisen maailmaa kuvaavasti nimetyllä debyytillään Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä. Avaruuspukuinen mies jatkaa elektronisen popin parissa, ja konesoundien sekaan on ripoteltu myös tällä kertaa joitain pieniä akustisia paloja.

Kuten nimikin jo antaa ymmärtää teemana on sci-fi. Kappaleiden välissä kuullaan tekstinpätkiä 70-luvun Ufoaika-lehdestä, sekä Suomen Ufotutkimuksen ufohavaintolomakkeesta, ja muutenkin ollaan sangen vastaanottavaisella päällä. Kaksiosainen Vilppulalainen rovasti kohtaa elämänsä pelottavimman näyn kuvaa osuvasti materiaalin kaksijakoisuutta. Teeman ensimmäinen osa on hidas, sähköisen suhiseva ja mantramainen manaus, kun taas jälkimmäinen osa rakentuu täysin akustisen kitaran sekä pehmeän pop-perinteen varaan. Tämä ilmiö toistaa myös koko albumin rakennetta, sillä kiekko käynnistyy ufomaisissa ulkoavaruusfiiliksissä ja sulkeutuu akustisen rauhallisissa tunnelmissa.

Ufohavaintolomakkeiden osien lukeminen toimii tiettyyn pisteeseen saakka, mutta päälle kuusiminuuttinen 15 miljoonaa amerikkalaista nähnyt Ufon? vie kaavakkeiden läpikäynnin vähän turhan pitkälle, vaikka kappaleen minimalistisessa koneuniversumissa tiettyä viehätystä onkin. Välittömästi tämän perään kuultava nimiraita Avaruuspukuinen mies sen sijaan hurmaa folkahtavalla poppailullaan, joka kääntää suupielet väistämättä hymyyn. Mielenkiintoinen siivu kakkua on myös Välitila, joka yhdistää tieteismaisemat sekä harmonisemmat osat jonkin sortin hybridiksi, jossa sähkö kohtaa luonnon ja sci-fi tarinat henkimaailman. Juhan, onko meillä yhteys?

Paanpa jatkaa Kraftwerkin perinnön, sekä omannäköisensä sci-fistelyn maailmoissa. Avaruuspukuinen mies kärsii hetkittäin jännitteen tippumisesta, mutta on pienistä puutteistaan sekä hajanaisuudestaan huolimatta ehdottomasti kokemisen arvoinen albumi." *** (Mika Roth / Desibeli.net)

*

"Tamperelaisen Pasi Palosen yhden miehen yhtye Paanpan edellinen albumi Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä (Luovaja, 2009) oli koko lailla mainio pakkaus elektronista ja akustista naivistista poppia. Hänen uusin levynsä Avaruuspukuinen mies on edeltäjäänsä huomattavasti kokeellisempaa ilmaisua edustava teos, jolta varsinaiset pop-kappaleet puuttuvat lähes tyystin.

"Tekijänsä omaleimainen soundi ja lakoninen puhe/lauluääni on toki välittömästi tunnistettavissa. Avaruuspukuinen mies on eräänlainen konseptilevy, jonka tematiikka on lainattu 1970-lukulaisesta suomalaisesta ufokulttuurista. Muun muassa Ufoaika- ja Ultra -lehdistä tuttuaarkisen kosmista kuvastoa Palonen käsittelee kuivan humoristiseen sävyyn. Albumin äänimaisemia linkittää yhteen kappaleiden väliin pilkottu, ääneen luettu Suomen Ufotutkimuksen ufohavaintolomake. Samaa estetiikkaa on aiemmin hyödyntänyt myös sarjakuvataiteilija Marko Turunen lehdessään Ufoja Lahdessa.

"Musiikkinsakin osalta Avaruuspukuinen mies on melkoinen outolintu. Varsinaiseksi avantgardeksi sitä ei osaa luokitella, mutta ei se pop-musiikin kategoriaankaan istu. Äänimaailmassa yhdistyvät pulputtavat syntetisaattorit, jankuttava akustinen kitara ja puhe- sekä lauluosuudet. Levy yllättää, hämmentää, ilahduttaa ja kiehtoo. Palonen on omaperäinen musiikintekijä, jonka tuotantoon kannattaa tutustua." (Ville Forss / Kulttuurivihkot 5/2010)